Helmikuiset hanget

Reiska 8,5 vuotta

Alkuvuosi on lähtenyt käyntiin yhtä ripeästi kuin miten nopeasti viime vuosi kului loppuun. Ajantaju on hieman hämärtynyt ja jokin asia, jonka kuvittelen tapahtuneen viime viikolla saattoikin tapahtua jo kuukausia sitten. Tosin, eipä tuo minua haittaa. Aikakäsitykseni on aina ollut joustava. Toki ennen olin aina hyvissä ajoin joka paikassa, nyt olen juuri täsmällisesti tai harmikseni valitettavasti usein myöhässä.

Tuksu 5,5 vuotta

Tuntuu, että tällä hetkellä elän elämäni parasta aikaa, se aika vain tosiaan kuluu ihan huikean nopeaa vauhtia ja välillä iskee ahdistus siitä, että joskus pitää palata töihin ja "normaaliin elämään". Töistä kyllä soitettiinkin jo pyydettiin tai ehkä ennemmin aneltiin palaamaan ripeästi mutta koska olen viihtynyt niin hyvin nykyisessä arjessani niin ilmoitin että katsellaan kevväämmällä... Toki tällä menollahan se kevätkin on ihan just tässä...

Reiska nauttii auringosta ja lumesta

 Päivät ovat viime viikkoina kuluneet muun muassa lenkkeilessä pikkuneidin päiväunien aikana ja vähän muulloinkin. Ihan mielettömän kivat kelit on olleet lenkkeilyn kannalta ja kun lunta ei ole tolkuttomasti niin meidän "leveä kuljetus" pääsee hyvin menemään mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Jokunen hyvin ihmettelevä tuijotus ollaan saatu kun ollaan tetsailtu menemään ja joku on sattunut näkemään meidät.

Rakkaat koiruudet

Koirille on muuten jäänytkin ihan liian vähän aikaa mutta lenkeillä ollaan yritetty ottaa menetettyä "kotihuomiota" vähän takaisin. Eilen oli ihan mielettömän ihana auringonpaiste ja lähdinkin pikkuneidin ja koirien kanssa seikkailemaan useammaksi tunniksi ja ulkoilutin myös kameraa samalla.

 

Tuksu on viime viikkoina päässyt myös Johannan ja colliepoikien (sekä minun) kanssa lenkkeilemään. Tarkoitus on ollut piristää vähän masentunutta Tuksua ja pojat on kyllä sisäistäneet tehtävänsä ihan täydellisesti. Tuksu on lenkin aikana hymy korvissa ja niin onnellisen näköinen kuin pieni bulli vaan voi olla. Kiitos Johanna ja pojat!

Viikko sitten tosin Tuksu yritti sabotoida lenkkiä juoksemalla täysillä päin Johanna otsaa, jonka jälkiseurauksena olikin aika mielenkiintoisen näkönen lopputulos. Ollaan Johanna vieläkin pahoillamme. Onneksi pojat vähän kostivat omistajansa puolesta seuraavalla lenkillä ;-)

Colliepojilla on myös tapana leikkiä omistajansa hanskalla ja Tuksu viime lenkillä seurasi menoa ja ilmeisesti muutaman päivän sulateltuaan asiaa päätti tänään yrittää kiskoa isännältä hanskaa kädestä. Todistetusti voin siis todeta, että kyllä pienellä valkoisella välillä välähtää ja herneet kohtaavat.

 Tyypit olivat myös tammikuussa Tanjan taikakäsien käsittelyn kohteena. Kummallakaan ei mitään uutta ongelmaa löytynyt mutteivät ne vanhatkaan ole mihinkään hävinneet. Reiska on tosin selkänsä kanssa ollut nyt koko alkuvuoden ajan tosi hyvässä kunnossa. Kipulääkkeitä sille on syötetty joskus syksyllä viimeksi. Märät ja kosteat syksyt ja keväät on sen selälle inhottavia ja se vaivaa, kylmä ja lämmin taas ovat ihan loistavia. Lisäksi omien epätieteellisten kokeilujeni mukaan olen tullut lopputulokseen että mitä enemmän liikuntaa vapaana se saa harrastaa niin sitä paremmassa kunnossa se on.

 Doboilemassakin tuli kertaalleen muistaakseni tänä vuonna käytyä Loimaalla Tuksun kanssa, mutta nyt on tilanne se, ettei mennä hetkeen mihinkään vaikka kuinka mieli tekisi. Kotona olisi järkevää jumppailla Tuksun ja pallon kanssa mutta tällä minun aikaansaavustasollani voitte uskoa ettei tule toteutumaan.

"Pitäiskö vähän?" "Pitäis."

 

Tuonne se hyppäsi ja sitten se jäikin sitten jumiin...

Talvi-iloittelua

 Yhdistystoiminta on viime aikoina ottanut taas kunnolla päähän. En jaksa jotenkin ymmärtää ihmisiä, jotka elää vaan elämää, jossa ei ole muuta kuin koirat ja nekin vähän liian vakavasti. Ei harrastaminen saisi olla elämää vakavampi juttu mutta valitettavasti tuntuu joillekin olevan ja siitähän helposti seuraa yhteentörmäyksiä ja itsellä kun on välillä ongelmana ettei vaan saa pidettyä näppistä tai suutansa kurissa... Onneksi olen siitä onnellisessa tilanteessa ettei näiden ihmisten kanssa tarvitse sen kummemmin olla tekemisissä yhdistystoiminnan ulkopuolella. Mitä kuuntelee tuttuja, niin joka yhdistyksessä tuntuu kyllä olevan aikamoisia hässäköitä ja yhteentörmäyksiä välillä. Itse olen vain niin kyllästynyt niihin kuten myös moneen muuhun ei niin itselle tähdelliseen juttuun.

Jääpuikkopensas