Katsaus menneeseen kesään

Kesä taisi olla ja mennä jokseenkin vauhdikkaasti - kuten joka vuosi.

Sukuloimassa käytiin Pohjois-Pohjanmaalla ja reissu meni muuten hyvin, mutta Tuksun yhdestä kynnestä lähti onnettomuuden seurauksena kuori irti ja ydin jäi jäljelle. Paikallinen eläinlääkäri ei edes halunnut nähdä meitä mutta onneksi "oma lääkäri" soitti puhelinreseptin paikalliseen apteekkiin. Useampi viikko sitä kynttä sitten tehohoidettiin ja nyt voi vihdoin sanoa, että se alkaa olemaan oikeasti kunnossa. Tuksukin on näin ollen päässyt vapaana juoksentelemaan taas useamman kuukauden hihnalenkkeilyn jälkeen.

Ei vaivaa kynsiongelmat enää.

Elämästään nauttiva miekkonen täyttää parin päivän päästä 9!

Reiska on käynyt säännöllisesti fyssarissa ja on ollut ihan hyvässä kunnossa kun ottaa kaiken muun huomioon. Molemmat koirat kävivät lihaskalvokäsittelyssä ja se tuntui olevan ihan hyväksi kummallekin eli jossain vaiheessa varmasti mennään uudelleen.

Jossain mielenhäiriössäni lupasin Reiskan rallytokon piirinmestaruusjoukkuekisaan ja Janakkalassa käytiin pyörähtämässä rallytokon mestariluokassa. Rata oli tosi kiva, mutta Reiskalle tosi vaikea kun Reiska ei osaa käyttää takapuoltaan oikealla puolella ollessa ja kylteissä taisi olla viisi kylttiä, jossa sitä pyllyä olisi pitänyt osata liikuttaa. Ei siis tulosta, mutta mitä voikaan odottaa yli vuoden kisatauon ja kahden treenin jälkeen. Surkeinta oli se, että radalla oli putki, Reiskan lempieste agilityssä ja a) oli kiva ettei se varastanut sinne mutta b) se jäi jumiin sinne ja sieltä pois pääseminen vei iäisyyden. Taitaa olla selkä luutunut niin ettei taivu enää matalaksi mieheksi mutta se olisi kiva jos selkä olisi vihdoinkin luutunut. Onneksi meidän joukkueessa oli myös Tanja, joka teki hienoja tuloksia kahdella koiralla.

Eilen käytiin Tuksun kanssa lasten maatalousnäyttely Mansikissa ystäväkoirailemassa, tosin vähän laiskasti jaksettiin hommaa hoitaa, mutta välillä näin. Tuksulla olisi keikkaa pukannut kesällä enemmänkin muttei olla ehditty keikoille. Tärkeintä kun on ollut, että Tuksu on ystävä kotona pikkuihmiselle. Hieno onkin ollut huomata miten tärkeitä Tuksu ja pikkuihminen ovat toisilleen.

Kesään on muuten kuulunut kovasti sukulointia, lenkkeilyä, pikkuihmisen kasvun ja kehittymisen ihmettelyä ja vähän koirajuttujakin aina silloin tällöin. Kuvia on tullut räpsittyä hävettävän vähän mutta josko yrittäisin taas ottaa itseäni niskasta kiinni ja raahata kameraa mukana.