Ällipääliö

eli pälliääliö. Tuttavallisemmin ihan vaan Tuksu.

Oltiin ystävänpäivän merkeissä Tuksun ja Ilonan sekä Oikun kanssa Forssan kirjaston perhelauantai- tapahtumassa ystäväkoirailemassa. Meidät oli sijoitettu luonnonhistoriallisen museon puolelle, koska kirjaston puolella piti olla lukukoira ja rotukissoja. Lukukoira ja museon puolelle niin ikään sijoitettu tarantella-hämähäkki eivät ilmeisesti kuitenkaan koskaan saapuneet paikalle, mikä oli harmi. Lapsiperheitä kävi jonkun verran vuoromme aikana. Paras oli tyttölapsi, joka Tuksun nähdessään kiskoi äitiään hihasta ja osoitteli Tuksua sanoen "Äiti, äiti, katso! Tuolla on koira, se on vaaleanpunainen!". En voinut muuta kuin revetä nauramaan täysillä ja vieläkin asia hymyilyttää.

Museon työntekijät hullaantuivat Tuksuun täysin ja musta-valkoinen duomme saikin poseerata sekä museon että kirjaston työntekijöiden mallina. Kirjaston Face-sivuilta bongasin muutaman kuvan, tekijänoikeuksien omistajasta en tiedä, en löytänyt mainintaa kuvaajasta.

Koomainen kaveri

Minulta kysyttiinkin päivän aikana useasti, että mitä rauhoittavia olen Tuksulle syöttänyt kun se on niin koomassa. Pääasiassahan se vain makaili joko sammakkoasennossa tai kyljellään lattialla. Neiti on vähän valeraskaana, siitä rauhallisuus johtuu. Kuvaajalta hyvä hetki ottaa kuvat kun neiti oli tolpillaan.

Mukava toki oli olla rauhallisen koiran kanssa paikalla, yleensä kun Tuksua joutuu hieman hillitsemään kun rakastaa niin ylitsepursuavasti kaikkia ja kaikkea.

Oltiin Ilonan kanssa supertyytyväisiä hienosti edustaneisiin koiriimme ja pursusimme ylpeyttä kotiin lähtiessä. Kirjaston pihalla syötiin vielä makkarat, jotka ilmaiseksi saimme. Olisiko pitänyt antaa vähän koirillekin?

Koska... Kirjastolta mentiin paikalliseen lemmikkieläinliikkeeseen ostamaan Tuksulle luu siitä hyvästä että oli niin hieno. Vein Ilonan kotiin ja Oikkua takakontista pois ottaessani huomasin, että tyhmä-Tuksu oli iskenyt. Miten se hetkessä pääsi koomasta ilkeään moodiin ja samantein takaisin koomaan, sitä en vieläkään ymmärrä. Tuksu oli kuitenkin ystävällisesti avannut takakontissa olevan sivulokeron (sen se on opetellut jo aikoja sitten), vetänyt sähköjohdot ulos sieltä sekä polttimot myös. Sähköjohdot se oli syönyt poikki ja pari lasista polttimoa samalla. Kontti oli ihan lasinsiruissa ja ties kuinka paljon niitä oli Tuksun mahassa.

Oikkua en epäillyt hetkeäkään, koska se on luottovanki eikä tee pahojansa toisin kuin eräs valkoinen ystävänsä. Luotto Tuksuun meni kyllä täysin, tästä edespäin se saa matkustaa visusti häkissä. Ajelin käärmeissäni kotiin ja ilmoitin isännälle, että päiväruoaksi on bullipataa.

Hirveä järjesteleminen alkoi kun enhän uskaltanut ajella autollani suuremmin jottei tule oikosulkua ja muutenkin kuskin puoli oli aika pimeä ja tarvitsin heti maanantaina autoa kuten myös isäntä. Onneksi kaikki saatiin järjestymään parhain päin eikä oman autoni korjaus tullut ollenkaan kalliiksikaan. En tosin toista kertaa vastaavaa korjausta halua maksaa.

Tuksu ei kyllä tuon episodin jälkeen ole ollut kovin suuressa suosiossa, mutta pistetään vielä Ilonan ottama kuva museolta:

Suosiossa on sen sijaan ainakin hetkittäin ollut kiltti pieni mies Reino, joka ei tosin sekään aina ihan muista käyttäytyä kiltisti, mutta minkäs sille voi kun muisti on lyhyt. Hyvin lyhyt.

Etätyöskentelyn virallinen valvoja